lauantai 8. joulukuuta 2012

Namaste


Hurmaannuin ja hullaannuin joogaan viitisen vuotta sitten, kun kävin joogan alkeiskurssin. Nyt joogalla on iso rooli omassa hyvinvoinnissani. Pidän joogasta sen kaikissa muodoissaan ja rakastan sitä, miten hyvin tehty harjoitus hellii ja huoltaa kehoa. Joskus kroppa ja mieli huutavat dynaamista ja paljon voimaa ja keskittymistä vaativaa harjoitusta. Joskus taas haen harjoituksesta rauhaa ja rentoutusta. Joogaharjoitus ei koskaan ole pelkkä fyysinen suoritus, vaan keho ja mieli työskentelevät kiinteässä vuorovaikutuksessa keskenään. Siinä sen taika kai piileekin, harjoituksesta saa kokonaisvaltaisesti todella hyvän olon.

Eilen perjantaina tuntui siltä, että halusin aloittaa viikonlopun rentouttavalla Hot Yin tunnilla. Talvipakkasilla ei ole mitään sen ihanampaa kuin lämmin joogasali! Eilisessä tunnin kestävässä harjoituksessa keskityttiin erityisesti selkään ja lantioon ja monet Asanat olivat saman aikaisesti  kehoa puhdistavia ja rentouttavia.  Harjoitus oli todella hyvin suunniteltu ja saavutin tunnin aikana lähes nirvanan. Olo oli tunnin jälkeen ja vielä tänä aamunakin aivan fantastinen!  

Käyn hot joogassa Yoga Nordicin tunneilla ja he kuvailevat Yin tuntia seuraavasti:  Hot Yin® joogatunnilla pidämme joogahuoneessa lempeää lämpöä n. +30°C, joka tukee harjoitusta ja auttaa kehoa rentoutumaan. Yin jooga pohjautuu kiinalaiseen lääketieteeseen ja joogaan, asanat linjataan hieman tutusta poiketen, ja siksi asanoilla on myös tutusta poikkeavat nimet. Yin jooga liikkeet vaikuttavat kehossa alueisiin joissa on eniten sidekudosta - lantion seutuun, alaselkään ja etu- sekä takareisiin. Yin joogan avaava ja rentouttava harjoitus tukee hyvin muuta fyysistä liikuntaa ja auttaa kehoa palautumaan muista liikuntasuorituksissa. Tunti sopii täydellisesti ensikertalaisille, istumatyötätekeville sekä aktiiviurheilijoille. Tunnilla voidaan käyttää rauhallista taustamusiikkia.


Leppoisaa lauantaita, namaste ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti