maanantai 29. lokakuuta 2012

Punajuuripastaa


Yksi mun arjen suosikkiruoka on punajuuripasta. Syntyy nopeasti ja on tosi hyvää! Erityisesti tätä tekee mieli juuresaikana eli näin syksyisin.  Punajuuristahan saa tehtyä vaikka minkälaisia herkkuja, toimii ihanasti mm. vuohenjuuston ja hunajan kanssa ja lisukkeena keitettynä tai uunissa paahdettuna vaikka lihalle tai kalallekin.




Tässä ohje tämänpäiväiseen ateriaan
Pellillinen punajuurilastuja ( juustohöylällä saa tehtyä hyvät lastut)
Paketti hyvää fetajuustoa
1-2 valkosipulin kynttä
Täysjyväpastaa
Oliiviöljyä
Hunajaa
Sormisuolaa
Mustapippuria

Lorauta punajuurien päälle oliiviöljyä ja vähän hunajaa/ kunnollista vaahterasiirappia. (Itse laitan joskus myös tipan tummaa balsamicoa) Paahda punajuurilastut uunissa niin että ovat sopivan rapsakoita ( 180c ja noin 30 min.) Kuullota pannulla valkosipulinkynnet samalla kun keität pastan. Lopuksi kaikki sekoitetaan keskenään- Kaada siis valmis pasta tarjoiluastiaan, sekoita joukkoon punajuurilastut ja kuullotettu valkosipuli. Murenna päälle fetajuusto,  ripaus mustapippuria, halutessasi sormisuolaa  ja loraus oliiviöljyä. Valmista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti